Lemmikin menetyksen suru on aito ja täysimittainen suru, vaikka sitä ei aina Suomessa tunnisteta samalla tavalla kuin ihmisen menetyksestä johtuvaa surua. Suomessa on yli miljoona koiraa ja kissaa lemmikkinä, ja monelle perheelle lemmikki on ollut arjen kiinteä osa vuosia – joskus jopa 15–18 vuotta kissan kohdalla. Kun tämä suhde päättyy, tunteiden kirjo voi olla yllättävän laaja ja ristiriitainen.
Suru on moninainen tunne – ei suoraviivainen prosessi
Moni odottaa surun etenevän selkeinä vaiheina, ensin shokki, sitten kaipaus, lopulta hyväksyntä. Todellisuudessa suru harvoin kulkee näin siististi.
Sama päivä voi sisältää helpotusta siitä, että lemmikin kärsimys on ohi, ja hetkeä myöhemmin syvää syyllisyyttä siitä helpotuksesta. Tunteet voivat tulla aalloittain vielä kuukausien tai vuosienkin päästä – esimerkiksi silloin kun löytää unohtuneen ruokakupin kaapin perältä tai kuulee toisen koiran haukkuvan samalla äänensävyllä.
Tavallisia tunteita lemmikin menetyksen jälkeen
Kaikki seuraavat tunteet ovat normaaleja, vaikka ne tuntuisivat epämukavilta tai jopa väärältä:
Syyllisyys siitä, tehtiinkö päätös lopettamisesta liian aikaisin tai liian myöhään. Viha, joka voi kohdistua itseen, eläinlääkäriin tai jopa lemmikkiin. Tyhjyys arjen rutiinien katoamisesta – aamulenkki, ruokinta-ajat, oven avaaminen kotiin tullessa. Helpotus pitkän sairauden tai kärsimyksen päättymisestä, joka usein aiheuttaa lisää syyllisyyttä. Fyysiset oireet, kuten unettomuus, ruokahaluttomuus tai keskittymisvaikeudet töissä.
Yksikään näistä ei ole merkki siitä, että suree ”väärin”.
Kun ympäristö ei ymmärrä – suru jota ei aina tunnisteta
Suomessa keskustelu lemmikin menetykseen liittyvästä poissaolosta työelämässä on lisääntynyt viime vuosina, vaikka virallista sairaslomaoikeutta lemmikin kuoleman vuoksi ei ole olemassa. Tämä johtaa usein tilanteeseen, jossa suree yksin ja jatkaa työntekoa normaalisti, vaikka voisi tarvita muutaman päivän hengähdystauon.
Termi tälle on disenfranchised grief eli tunnustamaton suru – suru, jota ympäristö ei täysin validoi. Työkaveri saattaa sanoa ”sehän oli vain kissa”, vaikka kyseessä oli 14 vuotta samassa sängyssä nukkunut perheenjäsen. Tämä ei tarkoita, että suru olisi vähäisempää – se tarkoittaa vain, että tukea joutuu usein hakemaan itse.
Perhe ja lapset – suru näkyy eri tavoin
Perheessä jokainen suree omalla tavallaan ja omassa tahdissa. Toinen puoliso saattaa haluta puhua lemmikistä paljon, toinen käsittelee asiaa hiljaa yksin – kumpikaan tapa ei ole väärä.
Lapsille lemmikin kuolema on usein ensimmäinen kosketus kuolemaan ylipäätään, ja reagointi vaihtelee suuresti iän mukaan. Nelivuotias saattaa kysyä samaa kysymystä kymmeniä kertoja, kun taas teini-ikäinen voi vetäytyä täysin omiin oloihinsa. Ikätasoon sopivista tavoista kertoa lemmikin kuolemasta lapselle löytyy tarkempaa opastusta artikkelista lapselle kertominen lemmikin kuolemasta – ikätaso.
Käytännön päätökset kesken surun
Yksi suurimmista stressitekijöistä heti menetyksen jälkeen on tunne, että kaikki päätökset pitäisi tehdä välittömästi. Näin ei ole.
Suomalaiset eläinlääkäriasemat säilyttävät lemmikkiä yleensä muutaman päivän ajan, jotta perheellä on aikaa harkita seuraavia askelia rauhassa – onko kyseessä yksittäinen tuhkaus, jossa lemmikki tuhkataan yksin ja tuhka palautetaan omassa uurnassa, vai yhteistuhkaus, jossa tuhkaa ei palauteta lainkaan. Tämä on tärkeä ero, joka kannattaa ymmärtää ennen päätöstä, sillä moni olettaa virheellisesti saavansa tuhkan takaisin myös yhteistuhkauksessa.
Osa perheistä haluaa jättää hyvästit rauhallisessa tilassa jo eläinlääkäriasemalla ennen jatkotoimia. Tähän liittyvistä käytännöistä kertoo artikkeli hyvästely eläinlääkärillä – rauhallinen hetki. Kun on aika valita pieneläintuhkaamo, kannattaa tehdä se ilman kiirettä – vertailuvinkkejä löytyy artikkelista pieneläintuhkaamon valinta – näin löydät luotettavan toimijan.
Yleisimmät virheet suru-aikana
Kolme asiaa toistuu usein perheillä, jotka ovat käyneet läpi lemmikin menetyksen:
Päätöksiä tehdään paniikissa saman päivän aikana, vaikka aikaa olisi ollut käytettävissä useita päiviä. Omaa surua verrataan muiden suruun ja sen ”oikeutukseen” – ajatellaan, ettei kissan menetys ”saa” tuntua yhtä raskaalta kuin koiran. Fyysisiä oireita, kuten pitkittynyttä unettomuutta tai ruokahaluttomuutta, ei oteta vakavasti, vaikka ne jatkuisivat viikkoja.
Jokainen näistä pahentaa surua entisestään, kun sen sijaan voisi antaa itselleen luvan käsitellä tilannetta omassa tahdissa.
Milloin hakea tukea – Sylvia-yhdistys ja ammattiapu
Suomessa toimii Sylvia-yhdistys ry, joka tarjoaa vertaistukea ja neuvontaa lemmikin menettäneille. Moni kokee helpottavana keskustella jonkun kanssa, joka ymmärtää lemmikkisuhteen syvyyden ilman selittelyä.
Myös oma eläinlääkäriasema osaa usein ohjata tukipalvelujen pariin. Jos suru vaikuttaa merkittävästi arkeen – unettomuus jatkuu viikkoja, työnteko käy mahdottomaksi tai olo tuntuu jatkuvasti raskaalta useiden viikkojen jälkeen – kannattaa ottaa yhteyttä omaan terveysasemaan. Tämä ei ole heikkoutta, vaan järkevä ja vastuullinen toimenpide.
Usein kysyttyä
Kuinka kauan lemmikin menetyksen suru voi kestää?
Suru voi jatkua kuukausia tai jopa vuosia, ja se tulee usein aaltoina eikä suoraviivaisesti vähenevänä tunteena. Tämä on täysin normaalia eikä tarkoita, ettei suru etene.
Onko normaalia tuntea helpotusta lemmikin kuoleman jälkeen?
Kyllä. Helpotus pitkän sairauden tai kärsimyksen päättymisestä on yleinen ja täysin luonnollinen tunne, eikä se tarkoita rakkauden puutetta lemmikkiä kohtaan.
Pitääkö tuhkausta ja uurnaa koskevat päätökset tehdä heti kuoleman jälkeen?
Ei. Eläinlääkäriasemat säilyttävät lemmikkiä yleensä tarvittavan ajan, jotta perhe voi tehdä päätökset rauhassa ilman kiireen tuntua.
Yhteenveto
Lemmikin menetyksen suru ei noudata aikataulua eikä vaadi selityksiä kenellekään. Tunteiden ristiriitaisuus – syyllisyys, helpotus, kaipaus ja viha samanaikaisesti – kuuluu asiaan, ei ole merkki siitä, että jotain on vialla.
Aikaa saa ottaa niin surun käsittelyyn kuin käytännön päätöksiinkin, ja tukea on saatavilla, kun sille tulee tarve – olipa kyse sitten Sylvia-yhdistyksen vertaistuesta, oman eläinlääkäriaseman neuvoista tai terveysaseman ammattiavusta.